Vuoden pimeimpään aikaan sopii sukellus mystiseen unimaailmaan. Kaksi tuoretta rocktulokasta, Elliott Webb ja Monocots jukaisivat kummatkin viime vuonna debyyttialbuminsa joiden johdosta he ovat tehneet ahkerasti keikkaa varsinkin Helsingissä, ja nyt saadaan tämä kakksikko odotetulle keikalle myös Turkuun!
SOITOT
20 Monocots
21 Elliott Webb
Vapaa pääsy!
---
ELLIOTT WEBB
Elliott Webb on suomalais-yhdysvaltalainen artisti, taiteilija ja
tuottaja.Elliott Webbin musiikki on retrovaikutteisesta dream poppia, jossa voi kuulla vaikutteita myös modernista neo-psykedeliasta. Saumattomuus ja ajaton henki ovat tärkeitä elementtejä Webbin luomassa rajoja rikkovassa kokonaisuudessa. Elokuussa 2022 debyyttialbuminsa Green Reflections julkaissut Webb on yhtyeensä kanssa kerännyt kiitosta energisestä ja läsnäolevasta live-esiintymisestä. Elävänä Webbin
musiikki nousee lavalle 4-henkisen kokoonpanon voimin.
---
MONOCOTS
Monocots on tummanpuhuvaa ja maalailevaa musiikkia soittava nelihenkinen yhtye, joka perustettiin Turussa vuonna 2019 ja bändin debyyttialbumi "Eight Feet Beneath The Surface" ilmestyi elokuussa 2022. Tyylilajeina on kuultavissa ainakin rockia, psykedeliaa ja jazzia. Monocotsin musiikki liikkuu ja paikoin velloo, mutta sen lyriikat muodostavat still-kuvia, kohtauspaikkoja kuulijoiden omaan käyttöön. Kuvissa öisiä liikuskelijoita, ovinumeroita ja huoneita, joiden ikkunoihin on vedetty verhot.
https://www.youtube.com/@monocots4982