Tuplajulkkareissa juhlitaan syksyn uutuuskirjoja. Tinkimättömästä runoudestaan tunnetut Tapani Kinnunen ja Mika Kivelä taitavat myös betoninkovan proosan.
Bar Ö:n syysillassa on esillä kaksi kirjailijaa, kaksi romaania. Paikalla myös Enostone kustannuksen Kalle Niinikangas.
Kirjailijoiden jälkeen estradille nousee Hurjan pojan koti. Kantrihenkistä musiikkia pääosin suomen kielellä esittävä nelikko. Lauluja elämän nurjalta puolelta, repivää kaipuuta ja rakkautta sekä vaaran tuntua. Lavalla voi nähdä myös kantrikoira Chakan.
Mika Kivelä: Marilynin kiehkura (Enostone)
Rovaniemi on Suomen pääkaupunki ja sen byrokraatit kuristavat pientä silakanpyynnillä elävää Turkua. Mutta mitä tapahtuu, kun silakanpyynti kielletään ja turkulaistroolarit määrätään romutettaviksi? Marilynin kiehkura marssittaa estradille hengästyttävän ryhmän niin ikonisia kuin tuntemattomampiakin hahmoja eikä juonenkäänteissä säästellä.
Tapani Kinnunen: Aina Nälkä (Robustos)
Topias Kettunen on nuori vihainen mies 1980-luvun alun Joensuussa. Kavereiden bändit menestyvät ja hajoavat, Topias miettii paikkaansa maailmassa. Naisia kaatuu ja väkijuomaa kitataan. Runous alkaa saada nuoresta lupauksesta yhä tukevampaa otetta. Nuorison Taidetapahtumassa Topias Kettunen tekee tempauksen, jolla on kauaskantoiset seuraukset.