Kaupunkitaidefestivaali Olohuone 306,4km2 täyttää jo 15 vuotta! Festivaalin päätösklubilla nähdään kolme erilaista musiikkiaktia, halkoen tyylilajien metsää kuten Olohuoneen maailmassa on tapana. Paikkana tällä kertaa historiallinen Brinkkalanpihan kulttuurimiljöö ja siellä sijaitseva Kirjakahvila. Kuten muukin Olohuoneen ohjelma, tilaisuus on maksuton. Tule ja hämmästy!
20:00 DJ Mesikon Miika
21:00 Severi Peura & Selvännäkijät
22:30 64mula
23:30 DJ Mooncrobe
Dj Mesikon Miika
Mesikon Miika soittaa maailman musiikkia eri vuosikymmeniltä yli genrerajojen, kunhan se jytää ja kolisee. 😅
Severi Peura & Selvänäkijät
Severi Peuran hypnoottis-melankolinen musiikki vie tienristeykseen, jossa luonnonmystiikka ja keinuva maailmanrytmi tervehtivät toisiaan kumartaen. Folkia ja etnisiä sävyjä yhdistelevät sävellykset johdattavat tummiin uniin ja valoisille aukeille.
Yhtyeen tuotannosta löytyy herkkää tunnelmointia, mutta myös letkeämpää groovea.
64mula
8 bittiä, 64 kiloa, 21 vuotta
Legendaarisella Commodore 64:llä säksättävää bassomusaa työstävä 64MULA kaahasi jo täysillä kauan ennenkuin nykyinen chiptune -musaskene oli olemassa. 1999 perustetun bändin täysin uniikki soundi pohjautuu jo vuosikymmenet kuusneballa musaa vääntäneen Barracudan biiseihin. Levysoittimen takaa oman mausteensa keitokseen heittää toinen perustajajäsen DJ Loudus Plexus. Keikkakokemuksen kruunaa vauhdikas visuaalinen väriläiskä, eli Tulevaisuuden Antennin VJ-taikuus.
Chiptune mielletään joskus pelkistetyn piipittäväksi pelimusiikiksi, mutta 64MULA ajelee omilla radoillaan. Tyylit vaihtelevat jossain teknon, drum’n’bassin, trancen ja triphopin rosoisissa välimaastoissa. Usean levyn itse julkaissut bändi on viime vuosina esiintynyt myös ulkomailla, ja on jo tuttu näky esim. Tanskan Chipwrkd -festareilla. Bändin ura alkoi kutakuinkin tasan 21 vuotta sitten elokuussa Brinkkalan Pihalla pidetyn keikan muodossa. Tule siis tsekkaamaan meiningit suoraan alkuperäisille pelipaikoille - kauas on menty!
DJ Mooncrobe
DJ Mooncrobe (TYEMYY) soittaa rikottuja biittejä ja melodisia nuotteja.
Valikoimassa on breaks-genren biisejä, joissa on vivahteita dubstepistä, housesta ja trancesta. Tunnelmat viittaavat avaruusseikkailuihin, romantiikkaan, ja action-leffoihin.