Paleface on poliittisen ja yhteiskunnallisen suomiräpin kärkihahmo, joka tunnetaan musiikkinsa ohella aktivismistaan ja kannanotoistaan muun muassa solidaarisuuden ja antifasismin puolesta. Palefacen esikoisalbumi The Pale Ontologist (2001) lukeutuu kotimaisen hiphopin kulmakiviin. Hänen viimeisin levynsä, vuonna 2023 julkaistu Autofiktio on artistin mukaan "painava, tunteikas ja inhimillinen".
Palefacen laaja musiikin tuntemus ja taitava sanankäyttö tekevät hänestä ainutlaatuisen hahmon suomalaisessa musiikkikentässä. Nyt hän saapuu täräyttämään jykevästi Claire Bellin kunta- ja aluevaalikampanjan käyntiin.
Vasemmistoliiton Claire Bell on turkulainen äiti ja psykiatrinen sairaanhoitaja. Hän työskentelee Turun alakouluissa lasten ja perheiden mielenterveyden tukena. Bell uskoo vahvasti sosiaalisen tasa-arvon, hyvinvointivaltion ja julkisten palvelujen puolustamiseen, ja onkin siksi ehdolla Turun kaupunginvaltuustoon ja Varsinais-Suomen aluevaltuustoon. Bell toimii toista kautta Turun Vasemmistoliiton varapuheenjohtajana ja Varsinais-Suomen vasemmistoliiton piirihallituksessa. Lisäksi hän on kasvatus- ja opetuslautakunnan varajäsen.
Alkulämpöjen tiskijukkana toimii dj Mesikon Miika, joka on monessa liemessä keitetty, parkkiintuneella nahalla suojattu ja hyvällä tyylitajulla siunattu vanhan koulukunnan dj. Aikasemmin hiphop-dj:nä tunnettu limonaditehtaan kasvatti on ajautunut yhä syvemmälle levynörttiyden syövereihin. Harvemmin keikkailevan Dj Mesikon Miikan lempipaikkoihin kuuluvat seurusteluravintolat kuten juuri Bar Ö.
Tervetuloa mukaan klubille kuulemaan suomiräpin omaatuntoa Palefacea ja tapaamaan Claire Bell!
Klubi on ilmainen ja kaikille avoin.