
Runoviikko järjestää jälleen Turun Kirjamessujen aikaan open mic -pohjaisen runoklubin Bar Öössä lauantaina 4.10 klo 19-23.
Klubilla esiintyy messuvieraiden hurjin parhaimmisto täydennettynä paikallisilla runoilijoilla.!
Esiintyjälista on nyt täynnä, mutta jos tulee poisjääntejä tai ilta etenee odotettua joutuisammin, niin loppuillassa voi löytyä esiintymisaikaa, mutta se selviää vasta paikan päällä.
Kannattaa varautua lyhyeen settiin, kahdesta kahdeksaan
minuuttia, optimi viisi. Jokaiselle esiintyjälle tarjolla yksi juoma baaritiskiltä.
Bar Ö on monena vuonna tullut niin täyteen, että myöhempään saapuva yleisö on joutunut jonottamaan oven ulkopuolella, joten kannattaa tulla paikalle heti seiskalta, ellei jopa aikaisemmin.
Ei pääsymaksua!
Järjestäjä Runoviikko ry.
Illan ohjelma alla. Taukojen ja settien tarkat kellonajat riippuvat siitä, kuinka ilta etenee. Muutokset ovat mahdollisia. Illan juontaa Juha Kulmala.
klo 19:00 / 7pm
illan avaus / opening
Helki Kallio
Raisa Jäntti
Vesa Lahti
Outi-Illuusia Parviainen
Riina Katajavuori
Tapani Kinnunen
10 min tauko n. klo 20 / pause at ca. 8pm
Santtu Puukka
Kaari Laapotti
Tiina Poutanen
Kätlin Kaldmaa (EST)
Michael O'Loughlin (IRL)
10 min tauko n. klo 21 / pause at ca. 9pm
Niillas Holmberg
AP Kivinen
Esa Hirvonen
Vilja-Tuulia Huotarinen
Artemis Kelosaari
Katariina Vuorinen
10 min tauko n. klo 22 / pause at ca. 10pm
Olli Heikkonen
Aulis U. Lehtinen
Ville Hytönen
Mika Kivelä
Ahmed Zaidan
- lisää runoilijoita, jos on aikaa
- more poets, if there's time
loppuu viimeistään klo 23:00
ends at 11pm