Bar Ö
Mon - Sat 16 - 23

Telmu esittää: Janne Masalin / Bar Ö

4.12.2020 klo 20:00

Event Category:

Bar event

Soolodebyyttinsä keväällä julkaissut Janne Masalin nähdään Bar Ö:ssä joulukuun alussa.

Show klo 20.00
Vapaa pääsy ja rajoitettu kapasiteetti.

Janne Masalin on usein kulttibändeiksi miellettyjen Tundramatiksin ja 13-päisen totaalisen torvibändin Bad Ass Brass Bandin sanoittaja, laulusolisti ja pääasiallinen biisintekijä.

Debyyttialbumin singlet Tuuliajolla (30.1.2019), On yö (23.4) ja Gospel sumun keskellä (6.12) ovat soineet mm YleXillä, Radio Helsingissä, Bassoradiossa, ja niistä viimeisin voitti (ohi Vesalan ja Pyhimyksen) Radio Suomen Levylautakunnan. Levyn on tuottanut kriitikoiden ja vuoden tulokkaan Emmat (2019) pokannut Totte Rautiainen (Jesse Markin).

Levyn ensimmäisen singlen sanat “Heitä mulle pelastusrengas tai ees rantapallo” kiteyttävät albumin keskeisen viestin, joka kiikkuu runollisen rakkauden kaipuun ja holtittoman himon välillä. Nuokun lemmessä on hoiperteleva haaveilu ihailun kohteesta, jolla on “silmäripset kuin tarantellat, jalat levällään”, mutta jonka kanssa haluaisi nukahtaa “samalle tyynylle, niin monta kertaa ettei rypyt enää suoristukaan iltapäivään mennessä”. Yhdessä olemme alasti on yhtäaikaisesti Juhannushäät ja kohtuuton kielisuudelma.

Linnankatu 7, Turku

Opening hours
Mon - Sat 16 - 23
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram