Ti 16.11. Bar Ö: Craig John Davidson (SCO) ja Kadonnut Manner

Details
Date:

November 16

Time:

19:00

Event Category:

Bar event

Website:
Event Website
Venue

Bar Ö

Linnankatu 7

Turku, Finland, 20100

Tiistaina 16.11. Bar Ö:ssä Craig John Davidson (Skotlanti) ja Kadonnut Manner (Rovaniemi)

Kolmas kerta toden sanoo! Skotlantilainen laulaja-lauluntekijä Craig John Davidson saapuu kuuden keikan mittaiselle ensivierailulle Suomeen marraskuun puolivälissä, kahden koronan takia peruuntuneen yrityksen jälkeen. Kiertue alkaa Helsingistä ja ulottuu Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun kautta aina Rovaniemelle saakka.

2000-luvun alusta asti omaa musiikkiaan tehnyt ja ahkerasti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa kiertänyt Craig julkaisi kuudennen pitkäsoittonsa "Queen Compulsion" keväällä 2020, ja osaksi sen julkkarirundia tätäkin reissua alunperin suunniteltiin. Craig ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen korona-aikana, vaan seuraavaa levyä on tuloillaan ja eka singlelohkaisu "Best You Ever Had" päätyi elokuisen julkaisunsa yhteydessä samantien BBC Scotlandin viikon biisiksi.

Levytyksillä Craigilta kuullaan niin tunnelmallista folk-fingerpickingiä kuin indievetoista bändisoundiakin, joka maistuu varmasti esim. Elliot Smithin, nykyaikaisen kitaraindien tai brittiläisen folkrockin hämyisempien klassikkojen ystäville. Suomen keikat Craig vetää intiimisti soolona, satojen keikkojen suvereeniksi hiomalla otteella.

Craig John Davidson: Best You Ever Had (musiikkivideo, elokuu 2021)): https://www.youtube.com/watch?v=-bwPcdH9wt8
Soolokeikkastream The Blue Lampista huhtikuulta 2021: https://www.youtube.com/watch?v=s8XJ-sY7NXk
https://www.facebook.com/craigjohndavidsonmusic
https://craigjohndavidson.bandcamp.com/

Lämppärin virkaa rundilla hoitaa kotimainen primitiivikitaristi Kadonnut Manner. Hypnoottis-magneettista instrumentaalikitarointia
teräskielisellä akkarilla esittävä, country blues-perinnettä kosmisempiin konteksteihin John Faheyn hengessä soveltava Manner on myös ehtinyt kiertää Eurooppaa yli 220 keikan verran ja julkaista kolme pitkäsoittoa sekä kaksi split-EP:tä. Kadonneen Mantereen keikoilla kuulijat viritetään oman alitajuntojensa taajuuksille ja mielikuvamatkoille paikkoihin joihin ei narkoottisilla aineilla pääse.

Kadonnut Manner: Hämärän vartija (musiikkivideo albumilta Finnish Primitive Guitar vol.3, 2020) https://www.youtube.com/watch?v=C4Wt5ozyaHI
http://www.facebook.com/kadonnutmanner
http://kadonnutmanner.bandcamp.com

Kadonneen Mantereen ja Davidsonin tiet kohtasivat yhteiskeikalla Aberdeenissä 2018, jossa taiteilijat havaitsivat toistensa keikat ja persoonallisuudet hyviksi ja yhteistoimintaan sopiviksi. Tämän jälkeen yhteiset Suomen keikat olivat vain ajan kysymys.

Soitot alkaen klo 19, vapaa pääsy.

Linnankatu 7, Turku

Opening hours
Tue – Thu 16 – 02
Fri 16 – 03
Sat 16 – 04.30
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram